Kuvataide

Kuvataiteen alan ekologisesti kestävämpi tulevaisuus haastaa arvojen ja ajatusmallien muutokseen, ympäristökriisien syvälliseen huomioimiseen sekä konkreettisiin muutoksiin toiminnassa. Suomessa kuvataiteen kentän toimijat ovat olleet kestävyysajattelun edelläkävijöitä  jo yli vuosikymmenen. Nykytaiteen teoksissa on oivaltavasti käsitelty planeettaamme ravistelevia laajoja, mutta monesti abstrakteilta tuntuvia kriisejä, kuten ilmastokriisiä ja luontokatoa. Kuvataide onkin ottanut merkittävän roolin ekologisten kriisien ymmärtämisessä ja yhteiskunnallisen keskustelun herättämisessä.

Kuvataiteen alalla päästöjä syntyy etenkin kansainvälistymiseen liittyvästä matkustamisesta ja suurista tapahtumista, kuten biennaaleista ja messuista, teosten kuljetuksista, yleisön liikkumisesta, näyttelytoiminnasta sekä käytetyistä materiaaleista. Kestävyystoimet keskittyvät lentomatkustamisen vähentämiseen, energiaratkaisuihin, kestäviin hankintoihin ja materiaaleihin sekä tehokkaampaan ympäristöviestintään.

Kuvataiteen alan haasteet kestävyysmurroksen edistämisessä liittyvät resurssien ja henkilöstön niukkuuteen sekä kestävyysosaamisen kehittämisen tarpeisiin. Ekokoordinaattorin tai ympäristöasiantuntijan palkkaamiseen ei useinkaan ole resursseja vaan kestävyystyötä tehdään oman varsinaisen toimen ohella.

Alan toimijoiden yhteistyötä vahvistetaan jakamalla kestävyystyön parhaita käytäntöjä ja kehittämällä yhteistä tietopohjaa. Kestävyysmurrosta vauhditetaan kehittämällä osaamista jakavia verkostoja, tarjoamalla koulutusta ekologisen kestävyyden perusteista ja ekososiaalisesta sivistyksestä sekä tuomalla kestävyyshankkeissa kertynyt tieto kaikkien saataville.

Esimerkiksi Vihreä taide -sivustolta löytyy helppokäyttöisiä välineitä ympäristövaikutusten mittaamiseen, kuten laskuri, joka antaa mittakaavaa kestävyystoimille. Kestävyystyökalupakkiin kuuluvat myös kiertotalousratkaisut, esimerkiksi käytettyjen materiaalien lainaaminen ja ostaminen, sekä kestävämmät rahoitusmallit.

Kuvataide osana kestävyysmurrosta

Luonnon monimuotoisuuskatoa, ilmastokriisiä sekä ihmisen suhdetta muihin lajeihin on tarkasteltu kuvataiteen sisällöissä jo yli vuosikymmenen. Suomessa toimivat kuvataiteen toimijan ovat usein edistyksellisiä kestävyysajattelussaan. Kentällä ymmärretään yleisesti, että ympäristökriisi vaikuttaa koko alan toimintamahdollisuuksiin sekä muuttaa edellytyksiä tehdä taidetta muuttuvassa maailmassa. Kansainvälisessä kontekstissa kestävyyskeskustelussa on huomioitava alueelliset lähtökohdat: globaalin pohjoisen ja etelän erilaiset haasteet ja erilaiset paikalliset ratkaisut.

Taiteen kentällä on mahdollisuus ottaa rooli kestävyysmurroksen vauhdittajana esimerkiksi tuomalla ympäristö- ja luonnontieteet yhteen taiteen kanssa, kyseenalaistamalla vallitsevia ajatusmalleja sekä parantamalla yhteiskunnallista vuoropuhelua. Ympäristökriisi tulisi ymmärtää pitkäkestoisena, ihmisen olemassaoloa uhkaavana kriisinä. Kestävyysmurroksen ytimessä on kysymys siitä, miten saada aikaan syvällinen, yhteiskunnan eri osa-alueita koskeva, ihmisten arvoihin ja elämäntapoihin ulottuva muutos. Taide on yksi yhteiskunnan osa-alueista ja sen tekemisen tapojen pitää tukea kestävyyttä, mikä edellyttää muun muassa ekologisesti kestämättömien toimintamallien tunnistamista ja niistä luopumista.

Hiililaskureiden ja ympäristöohjelmien lisäksi kuvataiteen alan kestävyysmurroksen tueksi tarvitaan kokonaisvaltaisempaa keskustelua ekologisesta kestävyydestä. Olennaista olisi nähdä tekojen vaikutusten limittyminen, tunnistaa toiminnan arvot ja niiden merkitys kestävyysmurroksen toteuttamisessa sekä ymmärtää ekososiaalinen sivistys kaiken toiminnan pohjana. Kestävyystyössä käytännön toimien, kuten hiililaskennan ja ympäristöohjelmien, pitäisi kulkea rinnan uusien ajatusmallien kehittämisen kanssa.

Luovien alojen kestävyysmurrosta edistävän LuoTo-hankkeen aikana on tunnistettu, että ekologisen kestävyyden korostaminen  voi herättää uhkakuvia, joiden mukaan taiteen vapaus olisi vaarassa. Jotkut kokevat taiteen itseisarvon olevan uhattuna, mikäli taiteen tekemisen tapojen kestävyyttä tarkastellaan ja niille asetetaan rajoitteita. Taide tapahtuu kuitenkin aina osana yhteiskunnallista ja kulttuurista muutosta, eikä ole niistä irrallinen. Taide on aina ollut tulevaisuuden tutkimista ja merkityksen hakemista, eikä kestävämpien toimintamallien edellyttäminen kuvataiteen toimijoilta tulevaisuudessa muodosta uhkaa taiteen sisällölliselle vapaudelle.

Kestävyystyö kuvataiteen alalla

Kuvataidealan kestävyystyötä kehitetään aktiivisesti säätiöissä, taiteilijaresidensseissä, museoissa, taideorganisaatioissa ja myös taiteilijavetoisesti. Yhteistyötä syventämään on perustettu Kestävän kuvataiteen verkosto, johon kuuluu alan järjestöjä, koulutusorganisaatioita, rahoittajia ja muita toimijoita. Viime vuosina esimerkiksi Vihreä taide -hanke ja Turun AMK:n julkisen taideteoksen hiilijalanjälkilaskuri ovat tuottaneet alan toimijoiden käyttöön konkreettisia työkaluja ympäristötyön suunnitteluun sekä hiilijalanjäljen laskemiseen.

Taideorganisaatioissa kestävyystyön haasteet liittyvät usein resurssien niukkuuteen. Pienet henkilöstöresurssit, ympäristöosaamisen puute ja rahoituksen riittämättömyys vaikeuttavat tai hidastavat kestävämpien toimintamallien käyttöönottoa. Samanaikaisesti kova kilpailu rahoituksesta sekä taidemaailman kansainvälisyyttä ja näkyvyyttä painottava toimintalogiikka ovat ristiriidassa hitaamman, vähemmän matkustamista ja vähemmän materiaalisia resursseja vaativan ekologisemman työskentelytavan kanssa. On tärkeää tunnistaa kansainvälisen yhteistyön päästölähteet, mutta samalla tulisi luoda uusia, kestävämpiin toimintamalleihin perustuvia tapoja tehdä kansainvälistä yhteistyötä.

Taiteilijaresidenssitoiminnassa päästöjä ja luontohaittoja syntyy taiteilijoiden matkustamisesta, mutta myös residenssiasuntojen kunnolla ja energiaratkaisuilla on merkitystä. Pitkäkestoista residenssityöskentelyä voidaan kuitenkin pitää lyhytjänteistä näyttely- ja tuotantokeskeistä työskentelytapaa kestävämpänä kansainvälisyytenä.

Kansainvälisen toiminnan päästöjä vähentäessä on hyvä tarkastella, miten kukin residenssiorganisaatio profiloi hakunsa ja toimintansa, mihin ja miten se käyttää vuosittaisen hiilibudjettinsa. Voisiko residenssijakson toteuttaa etäyhteyksin tai mahdollistaa pidemmän, usean kuukauden mittaisen residenssijakson kauempaa matkustaville? Lisäksi Euroopan sisäisillä matkoilla tulisi suosia vähäpäästöistä maata pitkin matkustamista. Residenssiorganisaatio voi ottaa merkittävän roolin päästöjen vähentämisessä tarjoamalla neuvontaa ja rahallista tukea ekologisempaan matkustamiseen.

Museotoiminnassa ympäristövaikutuksia aiheuttavat esimerkiksi kiinteistöt, yleisön liikkuminen, teosten kuljetukset ja näyttelyiden rakentaminen. Suurimmat päästöt tulevat tavallisesti kiinteistöistä, koska museoiden kokoelmat pitää säilyttää tietyssä ilmankosteudessa ja lämpötilassa. Museoiden rajallisen vaikutusmahdollisuudet ovat usein esteenä kestävämpiin energiaratkaisuihin siirtymisessä: museot ovat harvoin käyttämiensä kiinteistöjen omistajia. Uusiutuvalla energialla tuotettuun sähköön siirtyminen on merkittävä parannus. Lisäksi harkittu sähköisten pilvipalvelujen ja tekoälyn käyttö museoiden toimistoissa sekä kasvipohjaiset tarjoilut tapahtumissa madaltavat päästöjä.

Kuvataiteen ammattilaisten omat ympäristötyökalut

Neljäntoista suomalaisen kuvataiteen alan toimijan keväällä 2023 käynnistämä Vihreä taide -hanke loi työkaluja nykytaiteen alan tuotanto- ja toimintatapojen ekologisesti kestävään uudistamiseen. Hankkeessa kehitettiin ekologisesti kestävämpiä toimintamalleja teostuotantoa, työtiloja, näyttelyiden rakentamista ja purkamista sekä matkustamista ja logistiikkaa varten sekä räätälöitiin nykytaiteen ammattilaisten käyttöön työkaluja ympäristövaikutusten arvioimiseen ja pienentämiseen. Hankkeen tuloksena julkaistu Vihreä taide -sivusto tarjoaa työkaluja kuvataiteen kestävyysmurrokseen esimerkiksi kestävyyslaskurin ja hyvistä käytännöistä viestimisen avulla.

Hankkeessa oli mukana Suomen keskeisiä nykytaiteen ja taidekoulutuksen toimijoita: Frame Contemporary Art Finland, Mustarinda-seura, Helsingin Taidehalli, Suomen Taiteilijaseura, Taideyliopiston Kuvataideakatemia ja Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia. Lisäksi asiantuntijakumppaneina toimivat Espoon modernin taiteen museo EMMA, HIAP – Helsinki International Artist Programme, IHME Helsinki, Suomen Kansallisgalleria, Suomen museoliitto, Pro Artibus -säätiö, Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö ja Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit. Projektipäällikkönä toimi Saara Korpela.

Keväällä 2023 tehdyn kyselyn mukaan kuvataiteen alalla työskentelevistä ammattilaisista kaksi kolmasosaa näkee, että verkostoituminen sekä nykytaiteen toimijoiden yhteistyön ja yhteisen tietopohjan vahvistaminen ovat keskeisimpiä toimenpiteitä alan ekologisen kestävyyden edistämisessä. Muina tärkeinä kestävyysmurrosta vauhdittavina toimenpiteinä nähtiin liikkumisen päästöjen vähentäminen sekä taiteilijoiden taloudellisen kestävyyden turvaaminen. Kysely toteutetiin osana Vihreä taide -hanketta. 

LuoTo-hankkeessa tunnistettiin laajemmin verkostojen kehittämiseen liittyviä tarpeita. Erityisen tärkeiksi nähtiin kestävyystyön hyvien esimerkkien jakaminen, avoimet verkostotapaamiset ja keskustelufoorumi, jossa alan toimijat voisivat vaihtaa ajatuksia ja jakaa tietoa omista toimenpiteistään. Lisäksi toimijat toivoivat alan kestävyyshankkeiden portfolioita avoimesti nähtäville, jotta käynnissä olevat, tulevat ja päättyneet ekologisen kestävyyden hankkeet olisivat helposti löydettävissä. Tärkeää olisi myös lisätä viestintää alan toimijoiden välillä jatkuvuuden parantamiseksi sekä tehostaa resurssien käyttöä esimerkiksi palkkaamalla yhteinen ekokoordinaattori useammalle toimijalle.Lisäksi esiin nousi toive siitä, että isot toimijat ottaisivat vahvan roolin kestävyystyön edistämisessä ja jakaisivat parhaita käytäntöjään pienempien käyttöön. Hyvä esimerkki epämuodollisesta vertaisverkostosta on kotimaisten residenssitoimijoiden avoin aamukahviverkosto, jossa jaetaan matalalla kynnyksellä tietoa ja kokemuksia myös kestävyystyön oivalluksista. Mallia parhaiden käytäntöjen jakamisesta näyttää IHME Helsinki, joka on julkaissut blogissaan arvokkaat oppinsa ekologisesti kestävistä taideinstituutiokäytännöistä vuodesta 2019 alkaen. IHME Helsingin sivustolta löytyy runsaasti muutakin kestävyyteen liittyvää materiaalia.

Kestävyystyö laajenee hiililaskennasta luontojalanjälkeen

Hiililaskurien ja ympäristövaikutusten arvioinnin avulla voidaan muodostaa yleiskuva, joka on hyödyllinen ympäristötyötä käynnistettäessä. Oman hiilijalanjäljen ja materiaalijalanjäljen selvittäminen auttaa tunnistamaan toiminnan suurimmat päästölähteet, joihin toimenpiteet kannattaa suunnata, sekä päästöt, joita on vaikea vähentää ja jotka on siksi pyrittävä kumoamaan.

Kuvataiteen alalla on kehitetty taiteen hiilijalanjälkilaskureita kahdessa viimeaikaisessa projektissa. Yksittäisen näyttelytuotannon hiilijalanjäljen laskemisessa auttaa Turun ammattikorkeakoulun tuottama julkisen taiteen hiilijalanjälkilaskuri. Vihreä taide -sivuston laskurilla on puolestaan mahdollista laskea tuotannon tai teoksen hiilijalanjälki ja materiaalijalanjälki sekä vertailla yksittäisten valintojen vaikutuksia hiilijalanjäljen suuruuteen.

LuoTo-hankkeessa tunnistettiin tarve kiertotalouspalveluiden, esimerkiksi käytettyjen materiaalien laina- ja ostopalvelujen kehittämiselle kuvataiteen toimijoiden tarpeisiin. Toimivilla kiertotalousratkaisuilla voisi hillitä luonnonvarojen kulutusta ja tehostaa resurssien käyttöä.

Vihreä taide -selvityksen (2023) mukaan kuvataiteen alan toimijat kaipaavat eniten lisätietoa kuljetusten, rahdin, postitusten ja pakkausmateriaalien ympäristövaikutuksista, materiaalien ja välineiden uudelleenkäytöstä sekä kierrätyksestä, teosten materiaalien ja tuotannon ympäristövaikutuksista sekä digitalisaation hiilijalanjäljestä. Lisätietoa toivottiin myös ekologisesti kestävästä suunnittelusta ja kuratoinnista sekä kiertotalousnäkökulmasta näyttelytuotantojen toteutuksessa. Vihreä taide -sivusto vastaa osaltaan näihin tarpeisiin.

Niukat resurssit haastavat kestävyystyötä

LuoTo-työpajoissa organisaatioiden kestävyyssiirtymän suurimmiksi hidasteiksi tunnistettiin henkilöstöresurssien ja osaamisen puute. Pienissä organisaatioissa työtunnit kuluvat perustoimintojen ylläpitämiseen eikä ylimääräistä työaikaa löydy ympäristöohjelman laatimiseen, hiilijalanjäljen mittaamiseen tai toiminnan seurantaan. Tarve ympäristötyöhön suunnattavan henkilöstöresurssin rahoitukselle on akuutti.

Kestävyystyötä ei pitäisi nähdä muun työn ohella tehtävänä lisätyönä vaan perustoiminnasta puuttuneena tehtävänä, joka voidaan täyttää uudella resursoinnilla. Samanaikaisesti on tärkeää tunnistaa, että kestävyystyö kuuluu jokaisen henkilökunnan jäsenen toimenkuvaan eikä sitä voi ulkoistaa kokonaan esimerkiksi ekokoordinaattorille. Organisaation johdon tuki kestävyysmurroksen toteuttamiselle on kriittisen tärkeää, jotta kestävyydestä voi muodostua toiminnan suunnittelun ja toteuttamisen perusta. Olennaista on myös pohtia, tulisiko ympäristötyöhön käytettävän lisärahoituksen tulla muualta kuin taiteen rahoituksesta. Valmiiksi niukan ja kilpaillun taiteen rahoituksen ei tulisi olla alan kestävyysmurroksen ainoa rahoituslähde.

Osa kuvataiteen alan toimijoista kokee, ettei oma asiantuntijuus riitä kattamaan laajojen ympäristöasioiden hallintaa, vaan työn tueksi toivottaisiin ympäristö- ja kestävyystieteiden ammattilaisia koordinoimaan ekologisen kestävyyden kokonaisuuksia. Kokonaisvaltaisen kestävyysmurroksen tueksi hankkeiden ohjausryhmissä tai hallituksissa on suositeltavaa olla mukana ympäristöasiantuntija tai tieteen edustaja. Oman asiantuntijuuden puutetta ei kuitenkaan pidetty esteenä toiminnalle, jos ympäristöasiantuntijuuden hankkiminen kestävyystyön tukemiseksi mahdollistetaan toiminnan lisäresursoinnilla.

Taiteilijoilta puuttuu useissa tapauksissa tietoa siitä, miten käyttää materiaaleja kokonaiskestävästi ja ilmastoystävällisesti huomioiden samalla museoiden ja kokoelmien tarpeet, kuten valonkestävyyden ja kuljetuslaatikoiden koon. Taiteilijoille suunnattavaa täydennyskoulutusta materiaaleista ja niiden kestävästä käytöstä pidetään tärkeänä, ja koulutus pitäisi saattaa kaikkien ulottuville esimerkiksi taiteilijajärjestöjen kautta. Myös näyttelyjärjestäjien rooli on keskeinen kestävämpien toimintamallien luomisessa. Näyttelyhauissa, sopimuksissa ja ohjeistuksissa tulisi aina kertoa, mistä hiilijalanjälkilaskureita löytyy ja miten niitä voidaan käyttää sekä tarjota yleistä tietoutta kestävämmistä materiaalivalinnoista.

Lisäksi museot ja muut näyttelyjärjestäjät voisivat tukea ja ohjata taiteen tekemisen kestävyyttä esimerkiksi keräämällä tietoa alueella saatavilla olevista materiaaleista ja kuljetusvaihtoehdoista. On epärealistista olettaa ja toivoa taiteilijoilta kestävää tuotantoa tarjoamatta minkäänlaisia ohjeita kestävämpiin toimintamalleihin ja materiaalivalintoihin.

Tulevaisuus on kestävämmissä toimintamalleissa

Systeeminen kestävyysmurros edellyttää ajatusmallien ja arvojen sopeuttamista ympäristökriisin olosuhteisiin ja toimintakulttuurin muutos vaatii motiivien ja arvojen tarkastelua. Toimintatapoja uudelleen määriteltäessä tulisi arvioida kriittisesti lyhytkestoista, uuden tuottamiseen tähtäävää toimintaa ja kiinnittää erityishuomioita sosiaaliseen kestävyyteen eli taiteilijoiden toimeentulon ja hyvinvoinnin turvaamiseen. Taiteen rahoitusmalleja tulisi uudistaa tukemaan pitkäkestoista työskentelyä eikä vain uusien teosten tekemistä. Kestävämpää työskentelykulttuuria voisi edistää myös näyttelyaikoja ja produktioiden kestoa pidentämällä, varmistaen samalla, ettei vähenevä määrä johda eriarvoistumiseen taiteilijoiden välillä.

Taiteilijajärjestöjen asema taiteilijoiden, taideyleisöjen, rahoittajien ja muiden kentän organisaatioiden välimaastossa kokoavana, ohjeistavana ja yhteistä oppimista johtavana toimijana on vahvuus. LuoTo-hankkeen aikana järjestetyissä työpajoissa toistui näkemys siitä, että taiteilijajärjestöjen pitäisi olla johtamassa kuvataiteen alan ympäristötyötä kokoavana voimana, jotta kestävyysmurros toteutuisi suhteellisen keskittymättömällä kuvataiteen kentällä. Taiteilijajärjestöjen asemaa ja toimintakykyä tulisi kuitenkin vahvistaa riittävällä rahoituksella, jotta ne voisivat toimia roolissa. 

Kuvataidealan sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden parantaminen ovat keskeisiä rakenteellisia kysymyksiä, joihin myös ekologisen kestävyyden edistäminen linkittyy. Työskentelyn pitkäjänteisyyttä ja rahoituksen jatkuvuutta kehittämällä voi parantaa myös kuvataiteilijoiden mahdollisuuksia toimia aktiivisesti ekologisen kestävyyden edistämiseksi.

Taideorganisaatiot luovat kestävyysmurrosta

Koko organisaation tulee sitoutua kestävyysmurroksen edistämiseen ja ekologisen kestävyyden pitää olla koko organisaation läpäisevä, sen kaikkeen toimintaan integroitunut toimintamalli. Nykyinen hankerahoitusten varassa toimiminen johtaa lyhytjänteiseen tekemiseen ja henkilöstön nopeaan vaihtuvuuteen, minkä vuoksi osaamista ei ehdi kertyä organisaation perusrakenteisiin.

Ekologinen kestävyysmurros vaatii suunnitelmallisuutta ja stabiilia organisaatiota, kouluttautumismahdollisuuksia henkilöstölle sekä kestävyysosaamisen painottamista uusissa rekrytoinneissa työn jatkuvuuden turvaamiseksi. Lisäksi on tärkeä huolehtia koko henkilöstön ekologisen kestävyyden perustaidoista, kuten ympäristöstrategian ja matkustussääntöjen tuntemuksesta. Hyvä perustyökalu organisaation kestävyystyöhön on esimerkiksi Ekokompassi tai muu ympäristösertifikaatti, jonka avulla ympäristötyö on helppo käynnistää.

Uutta kestävämpää toimintakulttuuria luotaessa on tärkeää tunnistaa sekä henkilökunnan osaaminen että parantamistarpeet ja tarjota mahdollisuus jatkuvaan osaamisen kehittämiseen. Kuvataiteen alalla samat ihmiset toimivat usein eri yhdistyksissä ja rajallisten resurssien vuoksi osaamisen kehittämiseen ei ole mahdollisuutta. Yhtenä keskeisenä toimenpiteenä on tunnistettu tarve maksuttomalle, kuvataiteen alalle räätälöidylle kestävyyskoulutukselle. LuoTo-hanke tuottikin luovien alojen toimijoille suunnatun ekologisen kestävyyden peruskoulutuksen keväällä 2025.

Kansainvälinen toiminta edellyttää matkustamista, mutta läheskään kaikki taiteen avustusmallit eivät vielä tue vähäpäästöistä matkustamista. Poikkeuksena on esimerkiksi Koneen Säätiön Saaren kartanon residenssi, jonka toimintaa ohjaa ekologinen kestävyys. Myös Suomen Kulttuurirahasto suhtautuu myönteisesti korkeampiin matkakustannuksiin, jos ne johtuvat ilmastoa ja ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavasta matkustustavasta. Suomen Kulttuurirahaston liikkuvuusapurahalla voi kattaa välittömien matkakustannusten lisäksi myös päästökompensaatiomaksuja. Valtion matkustussääntö ja matkustusstrategia mahdollistaa kestävämmän matkustamisen lähinnä alle 500 kilometrin matkoilla.

Tehokkaimpia keinoja liikkumisen päästöjen vähentämiseen ovat lentomatkustamisen minimointi, vähäpäästöisten matkustusmuotojen suosiminen, julkisen liikenteen suosiminen yksityisautoilun sijasta, vähäpäästöisen matkustamisen taloudellinen tukeminen ja fyysisen läsnäolon korvaaminen etäyhteyksillä mahdollisuuksien mukaan.Tarjoamalla käytännön ohjeita maata pitkin matkustamiseen ja reittien suunnitteluun on mahdollista madaltaa vähäpäästöisemmän matkustamisen kynnystä ja lisätä sen suosiota. Esimerkiksi HIAP – Helsinki International Artist Program on koonnut tietoa kestävämmästä matkustamisesta sivuilleen, jotka palvelevat laajaa käyttäjäjoukkoa niin kuvataiteen alalla kuin sen ulkopuolellakin.

Taiteilijaresidenssit HIAP, Mustarinda ja Saaren kartanon residenssi ovat olleet edelläkävijöitä tuodessaan kestävämmän matkustamisen osaksi residenssijaksoa ja taiteellista työskentelyä sekä uudistaessaan henkilökuntansa matkustuskäytäntöjä. Myös IHME Helsinki on vähentänyt teostuotannoissaan liikkumisen hiilijalanjälkeä merkittävästi. Koneen Säätiön Saaren kartanon residenssin hitaan matkustamisen tuki on kokemusten mukaan toiminut vetovoimatekijänä residenssiin hakeville taiteilijoille sekä mahdollistanut vähäpäästöisten matkustusmuotojen kokeilemisen ja omaksumisen osaksi omaa taiteellista toimintaa.

Teosten kuljettamisen ja taiteilijoiden liikkumisen hiilijalanjäljen pienentämiseksi voidaan myös vähentää matkustustarvetta tehostamalla ja optimoimalla reittisuunnittelua sekä lisäämällä esityskopioiden määrää. Tehokkaimpia keinoja vähentää yleisön liikkumisen päästöjä ovat yhteistyö joukkoliikenteen kanssa, yhteiskuljetukset tapahtumiin, kävelyyn ja pyöräilyyn kannustaminen sekä tapahtumien järjestäminen kohteissa, joihin on hyvä julkisen liikenteen yhteydet. Toimintaa suunniteltaessa tulisi ennen kaikkea valita paikka, jonne yleisön on mahdollista saapua vähäpäästöisesti.

Viestinnän puute on yksi kuvataiteen alan kestävyystyön ydinongelmista. Pitkäkestoiset ja kunnianhimoisetkin kestävyyshankkeet jäävät organisaation sisäiseksi tiedoksi, jos niistä ei viestitä. Ympäristötyöstä viestimisen esteenä on toisinaan kokemus siitä, ettei ympäristötoimista osata viestiä riittävän asiantuntevasti. Myös resurssien ja ajan puute rajoittaa tehokasta kestävyysviestintää. Tiiviimpi ja kattavampi viestintä kestävyyshankkeista lisäisi alan kestävyysosaamista, parhaiden käytäntöjen leviämistä ja osaamisen jakamista. 

On tärkeää viestiä yleisölle ekologisesti kestävästä toiminnasta jo produktiota, näyttelyä tai tapahtumaa toteutettaessa, sillä tehokas, selkeä ja tavoittava viestintä voi osaltaan vaikuttaa yleisön ympäristökäyttäytymiseen. Ekologisesta kestävyydestä viestiminen on yksi keino vaikututtaa kestävyysmurrosta tukevaan kulttuurinmuutokseen. Viherpesua tulee kuitenkin välttää: viestinnän on oltava faktapohjaista ja asioiden mittasuhteet säilyttävää.