Taiteen ja tieteen vuoropuhelu voi antaa sysäyksiä kohti kestävämpää tulevaisuutta
Taide ja tiede kohtaavat Hyytiälän metsäasemalla Periferia-näyttelyssä, jossa luonnontieteellinen tutkimus ja nykytaide virittävät keskustelua ihmisen ja ympäristön suhteesta. Myös taiteilija Terike Haapoja ja Biotaiteen seura etsivät uusia tapoja ymmärtää maailmaa ekologisten kriisien aikakaudella.
Kuvassa Band Of Weedsin teos Puiden itku (2023), Periferia-näyttely, Hyytiälän metsäasema. Kuvaaja: Krista Ylinen.
Sateisena loppukesän päivänä ajan Hyytiälän metsäasemalle kokemaan Periferia – Metsätaiteellinen asema -näyttelyä. Periferia on Helsingin yliopiston Juupajoella sijaitsevan metsätieteellisen kenttäaseman rakennuksiin, metsiin ja suolle sijoitettu monitaiteinen kokonaisuus. Asemalla tutkitaan metsätaloutta, ilmakehää ja nyttemmin myös rakennetun ympäristön kestävyys-, ilmasto- ja hyvinvointivaikutuksia. Näyttely on osa asemalla yli 10 vuotta toiminutta Ilmastopyörre-taideohjelmaa ja käsittää kahdeksan luontoa sekä taidetta yhdistävää nykytaiteen teosta. Osa teoksista myös hyödyntää metsäaseman mittausasemilla tuotettua tieteellistä tietoa.
Olen aina pitänyt puista, niiden tuomasta varjosta, tuulessa hiljakseen heiluvista oksista ja lehtien rauhoittavasta havinasta. Ehkä juuri sen takia istun pitkään taiteilijakollektiivi Band of Weedsin Puiden itku -teoksen lasisessa kuunteluhuoneessa puupöllijakkaralla ja ihmettelen teosta, joka antaa kasveille äänen. Puiden itku muuntaa puiden sähkönjohtavuuden vaihtelun ihmiskorvin kuultaviksi ääniksi. Teoksessa on käytetty muun äänimateriaalin lisäksi SMEAR II -tutkimusaseman dataa ajanjaksolta, jolloin metsässä tehtiin harvennushakkuu ja se äänellistää puiden reaktioita, esimerkiksi stressiä. SMEAR II eli Station for Measuring Ecosystem-Atmosphere Relations -asemalla Hyytiälässä on tutkittu metsäekosysteemin ja ilmakehän välisiä aineen ja energian virtoja ja niitä selittäviä tekijöitä jo lähes 30 vuoden ajan. Katselen harvennettua mäntymetsää ja teos liikuttaa minua kovasti.
– Tähän tiede ei pysty samalla tavalla kuin taide, ajattelen ja tunnen syvää myötätuntoa rajujen metsänhoitotoimien kohteeksi joutuneita puita kohtaan.
– Tämä on sinun tulkintasi teoksesta, Periferia-näyttelyn kuratoinut Ulla Taipale naurahtaa ja lisää, että yhtä hyvin kuin stressiä, surua tai kärsimystä, olisi mahdollista tulkita teoksessa kuultavat äänet esimerkiksi puiden tyytyväisyytenä karsimisen seurauksena lisääntyneestä valosta.
Tosiaan, olen tutkinut taidetta, visuaalista kulttuuria sekä ihmisen ja muiden lajien suhteita käsittelevässä väitöskirjassani paljon esimerkiksi kunnioittavan yhteiselon ja hoivan kysymyksiä. Nämä varmasti värittävät kokemustani Puiden itku –teoksesta. Ihmis-eläinsuhteiden lisäksi olen pohtinut taiteen ja taiteentutkimuksen roolia ekologisten kriisien aikakaudella. Voisivatko taide ja tieteellinen tutkimus toisiaan täydentäen toimia vauhdittajina ihmisten ja ympäristön suhteen kiireelliselle uudelleenneuvottelulle Biotaiteen seuran (Bioart Society) taiteellinen johtaja Yvonne Billimore, taiteilija Terike Haapoja ja kuraattori, taiteilija ja tutkija Ulla Taipale?
Euforisia taide- ja luontokokemuksia
Ulla Taipale kertoo, että kun Ilmastopyörre-taideohjelman puitteissa Hyytiälän metsäasemalle oli toteutettu kaksi taideteosta, hän ehdotti Helsingin yliopiston Ilmakehätieteiden keskukselle (INAR) ja metsäasemalle kokonaisen näyttelyn toteuttamista ja näin Periferia sai alkunsa. Metsäasemalla on runsaasti kävijöitä ja taustalla oli ajatus, että asemalla aikaa viettävät tutkijat ja opiskelijat voisivat vierailla näyttelyssä. Periferiassa käy myös paljon ryhmiä aina Helsingin yliopiston lahjoittajista taideopiskelijoihin. Taipale kuvaa vierailuja hyväksi tavaksi tavata ihmisiä ja kertoa heille näyttelyn kautta taiteilijoiden erilaisista näkökulmista ja ajattelusta metsäluontoon liittyen. Tällä tavalla Taipale saa myös palautetta kysymysten ja kommenttien muodossa. Esimerkiksi minuakin koskettanut Puiden itku on herättänyt paljon keskustelua suomalaisen metsätalouden toimintatavoista.
Taipale näkee eri alojen ihmisten keskinäisen vuoropuhelun tarpeellisena. Periferia-kokonaisuuden teokset, joissa on tieteellinen pohja voivat herättää vierailijassa uusia kysymyksiä ja kiinnostusta perehtyä syvällisemmin ilmastoon ja metsiin liittyviin teemoihin. Hyytiälä on kehto monitieteiselle ympäristötutkimukselle ja siellä koulutetaan myös metsänhoitajia. Periferia-näyttelyssä Taipaleen opastamalle kierrokselle on osallistunut myös kävijöitä, jotka eivät ole valmiiksi ekologisista kriiseistä huolestuneessa “kuplassa”. Teoskokonaisuus inspiroi taideyleisöä tutustumaan luonnontieteelliseen tietoon sekä tieteentekijöitä ja metsäammattilaisia perehtymään nykytaiteen tarjoamiin uusiin näkökulmiin ympäristökysymyksiin.
IC-98-taiteilijoiden toteuttama IÄI-teos on paikkasidonnainen runointerventio, joka koostuu 38 sanasta tai tavusta, jotka on kaiverrettu Kuivajärven suojelumetsään Hyytiälässä sekä Helsingin Viikin kampukselle. Vaikka vierailija ei löytäisi Hyytiälän metsästä koko IÄI-teosta, voi hän löytää jotain ihan muuta, vaikka sieniä, marjoja, kiinnostavia kasveja tai lintuja ja päätyä samoilemaan metsässä. Juhani Pallasmaan Sateen jälkeen -ympäristötaideteos puolestaan sijaitsee Pehkusuolla, jossa yleisöä on kannustettu lämpimänä kesäpäivänä kävelemään paljain jaloin. Moniaistinen kokemus teoksesta ja suoluonnosta on herättänyt riemastuneita reaktioita kävijöissä ja kokemusta on kuvailtu euforiseksi.
– Metsässä tai suolla vietetty aika voi toimia sysäyksenä haluun viettää aikaa luonnossa, joka puolestaan voi jalostua pyrkimykseksi suojella metsiä ja soita, Ulla Taipale pohtii.
Uudenlaiset, vähemmän ihmiskeskeiset tietämisen tavat
Terike Haapojan Periferia-teos Inhale-Exhale on ollut esillä myös Venetsian biennaalissa. Teoksessa käytetään samoja keinoja kuin tieteellisellä mittausasemalla ja Haapoja vieraili sen suunnitteluvaiheessa Hyytiälässä tapaamassa tutkijoita ymmärtääkseen paremmin hiilen kiertokulkua sekä maahengitykseksi kutsuttua maaperän ja ilmakehän välillä tapahtuvaa hiilidioksidin vaihtoa. Kävijät ovat liikuttuneet kuolevaisuutta ja ihmiselämää osana luonnon kiertokulkua käsittelevän arkku- tai kammiomaisen veistoksen äärellä.
Kuvassa Terike Haapojan teos Inhale-Exhale (2023), Periferia-näyttely, Hyytiälän metsäasema. Kuvaaja: Krista Ylinen.
Haapojan viimeisin, edelleen työn alla oleva, taideprojekti on nimeltään [Against] Animal Capitalism. Hankkeen tiimoilta oli kesällä 2025 Stoan galleriassa esillä Kaikkien eläinten työväenliike -näyttely.
– Hankkeen ajatuksena on haastaa ihmiskeskeistä humanistista perinnettä erityisesti talousteorian puolelta tuomalla eläinkysymys näihin mukaan, Haapoja kertoo.
Haapoja sanoo lukeneensa paljon esimerkiksi marxilaista teoriaa ja talousteoriaa sekä tarkastelleensa näitä kriittisen eläintutkimuksen kentältä tulevia kysymyksiä vasten. Hän kuvailee taustatutkimuksen inspiroivan taiteellista ajatteluaan ja pyrkivänsä teoksissaan käsittelemään samoja aiheita visuaalisin keinoin. Hankkeen taustalla on toive kannustaa muitakin ajattelemaan eläimiin liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä uusista näkökulmista.
Haapoja tekee taidetta uudenlaisia tietämisen tapoja etsien ja olemassa olevia oletuksia totuudesta ja tiedosta haastaen.
– Animal Capitalism -hankkeessa pyrin törmäyttämään perinteisen marxilaisen humanistisen ajattelun ja eläintutkimuksen ei-ihmiskeskeisen ajattelun, ja näiden törmäyksessä molempien premisseja tulee haastetuksi. En koe, että taiteilijana työni tavoite on auttaa ymmärtämään tieteellistä tietoa. Jos käytän teoksissa esimerkiksi luonnontieteellisiä menetelmiä, pyrin myös haastamaan näihin liittyviä oletuksia totuudesta ja tiedosta.
Uusia näkökulmia ekologisiin kriiseihin
Biotaiteen seura on taiteen ja tieteen rajapinnoilla toimiva, sosiaalista ja ekologista muutosta vauhdittamaan pyrkivä taiteilijoiden, tutkijoiden ja muiden ammattilaisten yhteisö. Taiteellinen johtaja Yvonne Billimore kertoo, että seura kannustaa taiteilijoita työskentelemään tieteen ja teknologian parissa kriittisesti, kokeellisesti ja mielikuvituksellisesti, yhdistäen ne samalla omiin menetelmiinsä ja näkemyksiinsä. Näin syntyy uusia käytäntöjä ja näkökulmia, jotka voivat tarjota vaihtoehtoisia tapoja tietää ja toimia.
– Monialaiset ja moniääniset lähestymistavat ovat keskeisiä siinä, miten hahmotamme maailmaa ja reagoimme siihen – erityisesti nykyisten monikriisien keskellä. Taiteen ja tieteen kohtaaminen tarjoaa välineitä näiden yhteenkietoutuvien kriisien käsittelyyn, sillä yksilökeskeisyys ja yksipuoliset kertomukset – etenkin kolonialistis-kapitalistis-patriarkaaliset – ovat aiheuttaneet nämä kriisit, Billimore toteaa.
Ihmisen toiminta näkyy kaikkialla maapallolla perustavanlaatuisina muutoksina niin ilmastossa, maaperässä kuin ekosysteemeissäkin, ja tästä syystä nykyistä geologista aikakautta on alettu kutsua ”antroposeeniksi”, ihmisen ajaksi. Luovan ilmaisun ja tieteellisen tutkimuksen vuoropuhelu voi tarjota uudenlaisia perspektiivejä sekä sysätä kohti toisenlaista tulevaisuutta, jossa enenevissä määrin ihmettelisimme maailmaa inhimillisen kokemusmaailman ulkopuolella: antaisimme puiden äänien liikuttaa sekä kulkisimme hiljaa metsässä ja suolla, mahdollisimman vähän muunlajista elämää häiriten. Taiteella on kyky koskettaa ja tarjota samaistumisen kohteita itsestä poikkeavien olentojen kanssa – kuten kohtaamiseni Puiden itku –teoksen kanssa todistaa. Periferia-näyttelyn, [Against] Animal Capitalism -hankkeen ja Biotaiteen seuran peräänkuuluttamat, vallalla olevista eroavat näkökulmat ja tietämisen tavat voivat auttaa kuvittelemaan vähemmän ihmiskeskeistä tulevaisuutta, jota kohti suunnata.
Kirjoittaja: Tiina Salmia
Kuvat: Krista Ylinen.