Taide luo unelmia, tuo yhteen, antaa paikan organisoitua – ja voi muuttua toiminnaksi
Nykytaidekuraattori Ki Nurmenniemen kuratoimissa taidehankkeissa ekologisia kriisejä on käsitelty unelmoinnin, toivon, surun ja organisoitumisen teemojen kautta. Taiteen muutosvoima on sen kyvyssä kuvitella toisenlaisia maailmoja.
Ki Nurmenniemi on toiminut kuraattorina ekologisiin kysymyksiin keskittyvissä nykytaidehankkeissa 2010-luvun alusta. Hänen kuratoimansa Frontiers in Retreat (2013–2018) on hyvä esimerkki laajojen ekologisten kriisien näkymisestä paikallisesti. Suuren mittakaavan hankkeessa tehtiin ympäristöön sitoutunutta työtä pienten paikallisyhteisöjen kanssa. Hankkeen työryhmä havaitsi, että taiteella on poikkeuksellinen kyky vaikuttaa ihmisten mielikuvitukseen: se luo uusia ideoita ja tarinoita sekä saa tarttumaan toimeen valtaviltakin tuntuvien haasteiden edessä. Nurmenniemen mukaan tässä piilee taidekentän muutosvoima.
Nurmenniemi on myös Punoksen, uudenlaisen komissiointialustan, toinen perustaja ja vetäjä. Punos tuottaa ekologisia kriisejä käsittelevää nykytaidetta painottaen unelmointia ja visiointia kauhukuvien sijaan. Toimintaperiaatteena on antaa taiteilijoille ja aktivisteille tukea, aikaa ja resursseja kuvitella parempaa maailmaa omista lähtökohdistaan käsin. Ideat ovat voineet olla todella radikaalejakin, mutta Nurmenniemi uskoo, että villit innovaatiot ja taiteilijoiden visiot voivat synnyttää yhteiskunnallisia muutossysäyksiä. Ekologisten kriisien aika on vain yksi mahdollinen maailma – taidetta ja taiteilijoita tarvitaan toisenlaisten maailmojen kuvitteluun.
Taide altistaa muutokselle
Frontiers in Retreat -hankkeesta saatu palaute oli toisinaan ihmettelevää, Nurmenniemi kertoo, mutta sittemmin monista, tuolloin villeiksi ja marginaalisiksi koetuista ajattelutavoista on tullut valtavirtaa. Useiden Nurmenniemin kuratoimien hankkeiden palautteissa on toistunut hämmästys ja uteliaisuus sekä kiitollisuus siitä, että taiteen kautta voi käsitellä ja kohdata ilmastokriisin kaltaisia ilmiöitä.
Nurmenniemen mukaan nykytaiteen teokset voivat vaikuttaa konkreettisesti esimerkiksi yleisön ympäristökäyttäytymiseen.
”Olen kuullut niin monta tarinaa siitä, miten joku teos on kokonaan mullistanut ihmisen maailmankuvan.”
Myös taiteilijaresidenssi voi olla monella tapaa elämää muuttava kokemus, sanoo Nurmenniemi, joka kirjoittaa residensseistä väitöskirjaa. Muutos omassa ajattelussa voi tapahtua kuin salama kirkkaalta taivaalta: elämä ei näytä enää samalta esimerkiksi tietyn teoksen tai oivalluksen jälkeen. Muutos voi tapahtua myös sitoutumalla pitkäjänteisesti tärkeisiin arvoihin ja työskentelemällä niiden eteen.
Parhaillaan Nurmenniemi kuratoi uudenlaiseen luontosuhteeseen aineksia luovaa, sosio-ekologisesti kestävää näyttelyohjelmaa Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvassa. Hän painottaa kuvataiteen sisällöillä vaikuttamisen merkitystä: ne saavat mielikuvituksen liikkeelle ja aivot raksuttamaan uudella tavalla.
”Ja onhan tästä omakohtaistakin kokemusta. Itsekin elän nyt ihan eri tavalla kuin kymmenen tai 15 vuotta sitten ennen kuin altistuin näille taiteilijoiden ekovisioille”, Nurmenniemi naurahtaa.
Kriisien keskeltä voi versoa uutta
Nurmenniemen mukaan kuvataiteen alalla suhtautuminen kestävyystyöhön on muuttunut paljon 15 vuodessa. Organisaatioiden kestävyystyö on laajentunut ilmastopäästöjen laskemisesta kokonaisvaltaisempaan kestävyysajatteluun ja moninaisempaan mittarointiin.
”Olen nähnyt kehityskaaren tietämättömyydestä ja piittaamattomuudesta kiinnostuksen kasvuun, ensimmäisiin työkaluihin ja siihen, että hahmotetaan se oma muutosvoima.”
Nurmenniemi on työskennellyt sekä taiteen että tieteen alalla laajojen, usein abstrakteilta tuntuvien kriisien konkretisoinnin parissa. Hänen mukaansa taiteen ja tieteen yhteistyö tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Parhaimmillaan kyse on syvällisestä vuoropuhelusta, ei niinkään tieteellisen tutkimuksen tulosten kuvittamisesta, Nurmenniemi toteaa. Hänen mukaansa taiteilijat osaavat kysyä kysymyksiä, joita tieteen kentällä ei välttämättä ole tultu ajatelleeksi.
Viimeaikaiset kehityskulut, jotka vaikuttavat rajusti globaaliin ilmastotyöhön ja -tutkimukseen, huolestuttavat Nurmenniemeä. Hänen mukaansa kuvataide voisi tarjota työvälineitä ja foorumeita yhdessä suremiseen ja keskusteluun mutta myös organisoitumiseen. Kaikki taide ei välttämättä pysy relevanttina ilmastokriisin aikakaudella, mutta unelmia luova ja yhteen tuova taide motivoi jatkamaan, vaikka välillä olisi vaikeaa ja usko koetuksella.
”Se auttaa myös ymmärtämään, ettei ole yksin, vaan on paljon ihmisiä, joita kiinnostavat samat asiat ”, Nurmenniemi pohtii.
Työskentely ekologisia kriisejä käsittelevissä hankkeissa ovat saaneet Nurmenniemen arvioimaan uudelleen omia arvojaan ja toimintatapojaan. Henkilökohtaiset havahtumiset kestävyyskriisiin voivat johtaa myös organisaatiotason muutoksiin. Punos-hankkeen pitkät teosprosessit auttoivat Nurmenniemeä ymmärtämään, että toivoa on aina: katastrofien ja kriisien keskeltä voi versoa uutta.
”Arundhati Roy on sanonut, että hiljaisena päivänä voi kuulla uuden maailman hengittävän, että kyllä se uusi maailma siellä jo huokailee. Päivänpolttava kysymys on, että minkälaisen kulotuksen tai karrelle palamisen kautta se tapahtuu.”