Ekologisuus ja paikallisuus ovat Vaara-kollektiivin ytimessä
Kainuussa toimiva Vaara-kollektiivi on vapaan kentän ammattiteatteri, jonka toiminta on paikallisesti juurtunutta ja ekologisesti kunnianhimoista. Syvä ekologisuus on läsnä niin esitysten suunnittelussa, toteutuksissa kuin aiheissakin.
Vaara-kollektiiviin kuuluvan Elsa Lankisen mukaan ryhmän ekologiset arvot eivät ole strategisesti johdettuja vaan ne kumpuavat jäsenten jakamasta arvopohjasta. Kollektiivissa on parisenkymmentä tekijää. Ekologiset teemat ja paikallisuus ovat usein teosten keskiössä. Esitykset ovat käsitelleet muun muassa Talvivaaran eli nykyisen Terrafamen kaivosta, suurpetokeskustelua, ympäristötunteita ja Kainuun metsäkiistoja.
Vaara-kollektiivissa käytännön tekeminen on kestävää ja luovaa, vaikka mittarit ja seuranta puuttuvat toistaiseksi. Esimerkiksi vuonna 2025 alakouluja kiertänyt, ympäristöministeriön rahoittama Kertomusten kehällä -esitys rakentui kokonaan aiempien tuotantojen visuaalisista elementeistä. Lavasteet ja naamiot oli haettu varastoista, ja uusia elementtejä tehtiin vain kierrätetyistä materiaaleista, kuten kirpputorivaatteista, joihin työryhmän visualisti painoi kasviväreillä lehtikuvioita.
Kertomusten kehällä on esimerkki sekä materiaalisesta että sisällöllisestä kiertotaloudesta: käytetyt esityshahmot ja teemat saivat uuden elämän uusissa konteksteissa. Lankisen mukaan tällainen työskentelytapa syventää suhdetta niin materiaaleihin kuin aiheisiinkin – kaikkea ei tarvitse aloittaa alusta.
Vaara-kollektiivi pyrkii pidentämään teosten ja materiaalien elinkaarta. Pitkään varastoidut lavasteet, puvut ja rekvisiitat saattavat löytää tiensä takaisin näyttämölle vuosienkin jälkeen. Kymmenen vuotta vanha lastenesitys lähti vuonna 2024 uudelle kiertueelle hieman päivitettynä. Vanhusten palvelutalossa pidettyä esitystä varten virkatut villaiset juurakot – pehmeät käsituntumaa tarjoavat objektit – ovat kiertäneet vuosien ajan katsojalta toiselle, vauvoista vanhuksiin. Juurakoissa konkretisoituu se, miten yksinkertainen, aisteja aktivoiva esineteos voi luoda siltoja yleisöjen ja sukupolvien välille
Esitysten ja materiaalien elinkaarten jatkaminen on paitsi ekologinen myös taiteilijoiden jaksamista tukeva käytäntö. Työ ei aina tarkoita uuden luomista tyhjästä vaan voi olla myös aiemman jalostamista ja praktiikan syventämistä. Kainuun olosuhteet, kuten edulliset varastotilat ja kollektiivinen työote, mahdollistavat pitkäjänteisyyden. Paikallinen yhteistyö esimerkiksi kaupunginteatterin ja museon kanssa tukee materiaalien kierrätystä ja lainaamista, ja yhteisöllinen toimintatapa tekee prosesseista sujuvia.
Ärjänsaaren festivaali vie perusasioiden äärelle
Vaara-kollektiivi järjestää joka toinen vuosi Ärjän taidefestivaalin, joka toteutetaan ekologisista lähtökohdista, ilman sähköä ja roskattoman retkeilyn periaatteita noudattaen. Ärjänsaari oli aiemmin UPM:n omistamasta virkistyssaari, josta tuli valtion luonnonsuojelualue pitkään jatkuneen kiistan päätteeksi. Ärjänsaari toimii sekä festivaalin teosten näyttämönä että osallistumisen kehikkona – jokainen taiteilija ja kävijä tuo omat varusteensa, valmistaa itse ruokansa, osallistuu leirielämän arkeen ja kantaa vastuun omista roskistaan jätehuollon puuttuessa. Hitaus, yksinkertaisuus ja yhteisöllisyys eivät ole vain käytännön valintoja vaan osa festivaalin taiteellista ja poliittista ydinviestiä: toisella tavalla eläminen on mahdollista – ja jopa palkitsevaa.
Lankisen mukaan ekologisuus ei ole yksilöiden harteilla, vaan kyse on yhteisistä rakenteista ja jaetusta toimijuudesta. Ensimmäisiä Ärjän taidefestivaaleja järjestettäessä kollektiivi pohti viestintää tarkoin: miten puhua saaresta ja festivaalista niin, että osallistujat haluavat tulla osaksi festivaalia rakentavaa kestävää yhteisöä. Kun infrastruktuuri riisutaan pois, ihmiset kokevat muutoksen usein voimaannuttavana eivätkä rajoittavana.
Resurssien rajallisuus tuo kuitenkin omat haasteensa. Esimerkiksi festivaalin hiilijalanjälkeä ei ole pystytty laskemaan, koska pienet resurssit kuluvat itse tapahtuman järjestämiseen. Nykyisin tapahtuma järjestetään kahden vuoden välein, jotta sekä tekijät että saaren luonto saavat levätä.
Kainuulaisen kulttuurikentän erityisyytenä on vähäväkinen alue ja pieni mutta omaleimainen tarjonta. Jos jotain haluaa tapahtuvan, se on tehtävä itse – ja tästä syntyy ainutlaatuinen, paikallisuudesta kumpuava tekemisen kulttuuri. Taide kasvaa suoraan ympäröivästä elämästä ja yhteisöistä. Tekeminen on väistämättä yhteisölähtöistä ja individualismi jää taka-alalle, kun taiteen keskiössä on kysymys siitä, miten elämme tässä ajassa ja paikassa ja pidämme huolta toisistamme ja ympäröivästä maailmasta.